Kärsimys on yksi ihmisyyteen liittyvistä peruskysymyksistä, jonka jokainen meistä joutuu kohtaamaan elämänsä aikana. Ylipäätään ihmisen osaan maailmassa kuuluu väistämättä jonkinlainen kärsimys. Me joudumme pohtimaan myös kaikkea sitä kärsimystä jota näemme ympärillämme, vaikka se ei koskettaisi meitä henkilökohtaisesti. Logoterapian isänä tunnettu Victor Frankl kirjoittaakin ns. väistämättömästä kärsimyksestä, jota jokainen joutuu joskus kokemaan. Tämän väistämättömän kärsimyksen lisäksi on olemassa myös aiheetonta ja turhaa kärsimystä, jolloin ihminen suostuu ja alistuu sellaiseen kärsimykseen, joka ei ole väistämätöntä eikä kohtalon sanelemaa. Sen lisäksi että me kärsimme, me todennäköisesti myös itse aiheutamme itsellemme tai läheisillemme jonkin verran kärsimystä elämämme aikana. Yksinkertaistaen voidaan sanoa että ihminen kärsii kun menettää sen mitä rakastaa tai kun ei koskaan saa sitä mitä tavoittelee.
Mitä kärsimys oikeastaan on? Voidakseen kärsiä on oltava kyky itsetietoisuuteen; ihmisen täytyy tiedostaa omat tunteensa, kokemuksensa ja ajatuksensa. Kärsimykseen liittyykin sekä emotionaalinen että kognitiivinen ulottuvuus. Siihen kytkeytyy niin vaikeita ja hankalia tunteita, kuin ahdistavia ja pelottavia ajatuksia. Tämän lisäksi kärsimys on usein myös kehollinen kokemus, vaikkei siihen aina liity suoranaista fyysistä kipua. Osa kärsimyksestä voi olla alkuaan fyysistä, esim. vakavan sairauden tai väkivallan aiheuttamaa kipua, mikä voi laajeta kokonaisvaltaiseksi tuskaksi. Voidaankin sanoa että kärsimys on hyvin voimakasta, kokonaisvaltaista tuskaa, joka täyttää ihmisen tietoisuuden kokonaan. Pohjimmiltaan kärsimys on kuolemista. Kuolemista pois yhteydestä elämän kantaviin voimiin. Tästä huolimatta kärsimys voi johtaa johonkin uuteen.
Vaikka inhimillisellä kärsimyksellä onkin yleisiä ja yhteisiä piirteitä, kysymys on ennen kaikkea subjektiivisesta kokemuksesta. Kärsimyksen määrää ei voi mitata eikä vertailla. Se mikä itse kullekin aiheuttaa kärsimystä, on yksilöllistä. Olennaista on yksilön oma tulkinta siitä mitä on tapahtunut ja miten hän on sen kokenut. Oma tulkinta voi joko voimistaa tai lieventää kärsimystä. Jollekin pienikin asia voi olla musertava, toinen taas vähättelee omaa kärsimystään. Toisaalta ihminen voi tuntea voimakastakin kipua, mutta vain aavistaa oman kärsimyksensä. Ihminen voi myös hylätä itsensä ja oman kärsimyksensä, ja keskittyä toisten kärsimyksen lievittämiseen niin totaalisesti että unohtaa itsensä kokonaan. Joku voi jopa kieltää oman kärsimyksensä kokonaan, torjua sen pois tietoisuudesta selvitäkseen muuten sietämättömästä tilanteesta. Säilyttääkseen henkisen tasapainonsa kärsivä ihminen joutuukin käyttämään psyykkisiä puolustuskeinoja. Kärsimys voi olla myös sietämätöntä, jolloin se lamauttaa ja estää ihmisenä kasvun. Tällöin taustalla on yleensä vakava traumatisoituminen. Kun kärsimys ylittää ihmisen sietokyvyn, hän voi ’henkisesti paeta paikalta’. Tällöin psyyke voi hajota ja ihminen joutua psykoosiin tai alkaa dissosioida. Viimeinen pakopaikka on kuolema.
Koska ihminen on tarkoitusta etsivä ja merkityksiä antava olento, pyrkimys nähdä kärsimyksessä jokin tarkoitus voi auttaa jaksamaan muuten sietämättömissä olosuhteissa. Kärsimyksessä sinänsä ei ole mitään mieltä, mutta antamalla sille merkityksen ihmisen on yleensä helpompi hyväksyä se. Vaikkei mitään yleispätevää tarkoitusta olisikaan olemassa, jokainen joutuu luomaan itse elämälleen tarkoituksen. Jos siihen ei pysty, ihminen joutuu eksistentiaaliseen ahdinkoon. Kirjallisuudessa onkin pitkään ihannoitu eksistentiaalista ahdistusta konkreettisemman henkisen ja fyysisen kärsimyksen saadessa tyytyä vähemmän ylevään osaan.
Valitettavasti ihmisellä on taipumus maksaa kärsimänsä vääryys samalla mitalla ja laittaa vahinko kiertämään, minkä takia monet kansat elävät kostonkierteessä. Pahimpia julmuuksia tekevät usein juuri he jotka itse ovat kokeneet jotain vastaavaa. Kärsimyksellä onkin taipumus periytyä sukupolvelta toiselle, jolloin raskas taakka siirtyy eteenpäin ketjussa. Näin ei kuitenkaan tarvitse tapahtua, ketjun voi myös katkaista. Siihen tarvitaan kuitenkin paljon ymmärrystä ja välittämistä, suremista ja jakamista. Anteeksiantoon vaaditaan myös hyvin paljon rakkautta.
Vaikka kärsimys ei itsessään ole hyvää eikä jaloa, se voi johtaa parhaimmassa tapauksessa johonkin hyvään. Kärsimys saattaa tarjota mahdollisuuden johonkin uuteen tai pakottaa muutokseen. Joskus se voi jopa kääntyä voimavaraksi elämässä. Vastauksena vaurioon ihminen voi myös kasvaa, ei ainoastaan vähetä. Usein ihmiset kompensoivat menetystään oppimalla jonkin toisen keinon ilmaista ja toteuttaa itseään. Kärsimyksen kautta voi myös oppia jotain uutta ja kasvaa ihmisenä, jolloin voi toteuttaa korkeampia arvoja. Kärsimyksen voidaan ajatella tarjoavan tilaisuuden täyttää inhimillisen elämän tarkoitus. Ihminen on kekseliäs olento ja luontainen selviytyjä, joka oman elämänhalunsa, tahdonvoimansa ja mielikuvituksensa avulla on selviytynyt uskomattomista tilanteista. Esim. juuri Victor Frankl, joka selvisi hengissä keskitysleiristä.
