Lepokausi

Kaikki elollinen tarvitsee lepoa. Se on luonnonlaki, jonka koko muu luomakunta näyttää ymmärtävän paitsi ihminen. Nykymaailma vaatii meitä olemaan tuottavia ja tehokkaita koko ajan; meidän pitäisi käyttää aikamme mahdollisimman tehokkaasti, saada jotain aikaan. Muuten aika menee hukkaan- se valuu käsistämme kuin hiekka, eikä silti kerry mihinkään. Ei edes pankkitilille tai osakesalkkuun. Luterilainen etiikka on opettanut meidät tekemään jatkuvasti työtä, muuten olemme laiskoja ja kyseenalaisia ihmisiä. Vain epäilyttävät tyypit osaavat nauttia joutilaisuudesta, siitä etteivät koko ajan tee jotain hyödyllistä. Tehoyhteiskunnan vaatimus on muuttunut monen ihmisen sisäiseksi normiksi, joka uhkaa polttaa ihmisen loppuun kesken parhaimman kukoistuksen. Siitä taas tulee mieleen, ettei luontokaan kukoista jatkuvasti; mikään kasvi ei kuki eikä tuota hedelmää joka päivä. Luonto tarvitsee lepokautensa, sen aikana kasvit uusiutuvat. Kiihkeän kasvukauden jälkeen kasvit keräävät elinvoiman takaisin itseensä, maanpäällinen osa kuolee, mutta elämä säilyy jossain piilossa. Sipulit, siemenet ja juurakot sisältävät kasvun salaisen koodikielen. Ja ensikevään kasvusilmutkin ovat jo aihioina olemassa, ne vain odottavat oikeaa hetkeä, kevään valoa ja lämpöä.

Monessa työssä tarvitaan nykyään luovuutta ja luovuus jos mikä vaatii ajoittaista joutilaisuutta, muuten ei synny mitään uutta. Ei uusia ideoita, ei innovaatioita, eikä siis menestystäkään. Täytyy osata ja uskaltaa vain olla ja uneksia hereillä ollessaankin. Antaa mielen vaeltaa vapaana vailla ajan ja paikan kahleita, ilman vaatimuksia tehokkuudesta tai tuotteliaisuudesta. Ja aikansa harhailtuaan, melkein kuin itsestään, alkaa taas tapahtua. Alkaa syntyä jotain uutta. Mieli keksii ja kehittää uusia ideoita parhaiten silloin kun siltä ei sitä vaadi; runoja, lauluja, keksintöjä, tekniikan ihmeitä. Idean hiominen ja lopulliseen muotoon saaminen vaatiikin sitten jo työtä ja päättäväisyyttä.

Itselläkin syksy on ollut hyvin toimelias, viikot ovat mennä vilahtaneet hurjaa vauhtia. Ennen marraskuu tuntui pitkältä ja ankealta, ei enää. Nykyään loka- marraskuu on niin täynnä kaikenlaista toimintaa, että aika sujuu siivillä. Eikä se ole pelkästään huono asia, varsinkaan silloin kun saa tehdä niitä asioita joita pitää tärkeinä. Se antaa paljon itsellekin, ja toivottavasti jotakin myös muille.

Itse olen jo laskeutumassa joulurauhaan. Tunnen levollisuuden kasvavan sisälläni, juuri nyt kun tätä kirjoitan. Nautin tästä kiireettömästä hetkestä, jolloin voin juoda kahvini rauhassa ilman että tarvitsee heti rynnätä johonkin. Olenkin odottanut joulutaukoa, jolloin on aikaa ajatella, tunnustella omaa oloaan, etsiä sanoja, kirjoittaa uusia runoja… Onhan minulla tietenkin tekemistä joululoman ajaksi..

 

Lepokausi

Onneksi on niin pimeää.

Ei tarvitse tehdä mitään,

tuhlata aikaa joutavaan,

juosta loputonta maratonia kaiken turhuuden perässä.

On lupa vain olla.

Luonto on laskeutunut

ansaittuun lepokauteen,

niin minäkin,

vaikken tiedäkään olenko sitä ansainnut.

Riittää kun tietää mitä tarvitsee.

  • Teija Anneli