Ihminen on hyvin itsekeskeinen olento. Me pyörimme oman itsemme ympärillä ja kuvittelemme että tuo oma pieni maailmamme on koko maailmankaikkeus. Ja niinhän se toki onkin, sillä ei ihminen elä pelkästään siinä maailmassa mikä on hänen ulkopuolellaan, vaan vielä enemmän siinä maailmassa minkä hän on luonut oman mielensä sisälle. Tuo sisäinen todellisuus on pieni maailma, jossa seikkailemme, haikailemme ja kauhistelemme sitä mitä näemme ympärillämme. Ja joka päivä ulkona todellisessa maailmassa tapahtuu asioita joita emme voi ymmärtää saati hallita. Jokainen uskoo tietävänsä miten asiat oikeasti ovat, tai miten niiden pitäisi olla. Olisihan se mahtavaa jos sitä olisikin kaikkitietävä, joka hallitsee ja tietää kaiken! Ilman epäröintiä tai epävarmuutta. Kuinka vaikeaa onkaan sietää erilaisia mielipiteitä, ajatuksia tai uskomuksia. Olisiko helpompaa elää totalitaarisessa maailmassa? Pelkästään tuon lauseen kirjoittaminen kauhistuttaa minua. Maailmassa, tässä oikeassa materiaalisessa maailmassa, ei vain minun mieleni sisällä, on totalitaarisia valtioita, uskontoja ja muita yhteisöjä, joissa uskotaan yhteen totuuteen. Yhteen kaikenkattavaan selitykseen maailman synnystä ja ihmisen osasta. Yksi idea selittää kaiken, harmaalle alueelle ei jää tilaa, ei yhtään epäilevää ajatusta. 

Mutta kuinka paljon rikkaampaa ja avarampaa onkaan elää juuri tuolla harmaalla alueella, missä ajatukset ja ideat käyvät vuoropuhelua keskenään, joskus kiivastakin väittelyä puolesta ja vastaan. Ja kuinka ihanaa ja vapauttavaa on saada sanoa: En tiedä. En todellakaan tiedä. En tiedä vastausta kaikkiin kysymyksiin, en edes ole kuullut vielä kaikkia kysymyksiä. Ja kun löydän vastauksen mieltäni pitkään vaivanneeseen kysymykseen, koko kysymys vaihtuu toiseksi. Ja pähkäily alkaa uudelleen. Kai minä olen jo siinä iässä että voin rauhassa jaaritella ja ihmetellä elämän suuria arvoituksia, ja todeta etten ehkä koskaan löydä kaikkia vastauksia. Tällä hetkellä riittää kun voin ihmetellä ja kysyä kuin lapsi: mikä tämä on?

Pienessä asuinyhteisössämme asuu monenlaisia ihmisiä; eri ikäisiä, erilailla ajattelevia ja uskovia. Jos rauha on mahdollista pienessä mittakaavassa, on kai se mahdollista suuremmassakin. Mutta rauha ei ole itsestään selvää, se ei synny itsestään, vaan vaatii kaikilta suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta. Mutta pitääkö kaikkea erilaisuutta sietää? Jos tuntuu, että tuo toinen ei ainoastaan ajattele eri tavalla vaan toimii selkeästi väärin? Mitä minun pitäisi silloin tehdä? Sanoa hänelle mitä ajattelen? Osoittaa hänelle selvät rajat ja sopia demokraattiset yhteiset säännöt, miten yhteisössä tulee toimia. Pelkästään vahvemman oikeus ei voi olla ylin periaate jota noudatetaan. Itse olen jo hyvin varhain tiedostanut maailman epäoikeudenmukaisuuden ja halunnut taistella sitä vastaan, ja puolustaa heikommassa asemassa olevia. Muistan kuinka luin nuorena John Steinbeckin Vihan hedelmät ja kuinka se kolahti minuun, niin että jätti pysyvän muistijäljen. Kun jälkeenpäin mietin miksi se oli silloin niin tärkeä kirja, liittyy se nimenomaan oikeudenmukaisuuden teemaan. Mikä on oikein, mikä on väärin, voidaan tietenkin kysyä, ja nimenomaan pitääkin kysyä, muutenhan niitä ei voi erottaa. Uskon, että on olemassa eettisiä universaaleja periaatteita, joita ihmisen on hyvä noudattaa asuipa hän missä maailmankolkassa tahansa.

Mutta varoituksen sana on paikallaan: Älä usko kaikkea mitä ajattelet! Sillä juuri siitä alkavat sodat, joita tälläkin hetkellä käydään eri puolilla maailmaa. Sodan uhka leijuu juuri nyt aivan liian lähellä meitäkin. Eikö se johdu juuri siitä, että jotkut uskovat liian vahvasti siihen mitä ajattelevat. Ihminen pitää omia ajatuksia totuutenaan, vaikka ne ovat vain hänen oman mielensä tuotetta. Hän uskoo olevansa oikeassa ja omistavansa totuuden joka oikeuttaa hänet toimimaan niin kuin hän toimii. Ihminen on taipuvainen valikoimaan omia ajatuksiaan, käsityksiään ja uskomuksiaan vahvistavia havaintoja ja näkemyksiä, ja ohittamaan sellaisen tiedon mikä on vastoin hänen omaa ajatteluaan. Mutta omien ajatusten kyseenalaistaminen voi joskus olla hyvin terveellistä ja virkistävää. Varsinkin jos huomaa ettei se oma rakas ajatus välttämättä olekaan koko totuus, eikä aina edes osatotuus. Onpahan vain oman sumean mielen tuotosta, tai ulkoa opittua ja omaksuttua.