Miksi halusin kirjoittaa tuollaisen otsikon? Koska se on niin kaunis lause ! Ja sitä paitsi tänään on Kirjan ja Ruusun päivä. Mikä voisi siis olla sopivampi otsikko tämänkertaiselle blogille? Olen aina rakastanut sanoja ja kaunokirjallisuutta, mielestäni tuo lause voisi aloittaa vaikka millaisen tarinan! Mitä siitä, että otsikko on ilmiselvässä ristiriidassa työhuoneeni ikkunasta näkyvän maiseman kanssa. Jäät ovat lähteneet Oulujoesta jo aikaa sitten, tai oikeastaan – jos olen tylsän realistinen, joki on ollut sula melkein koko talven. Kun ajelin eilen kotiin Pohjoisesta, katselin sillä silmällä kaikkia jokia jotka ylitin, sattuisiko missään näkymään kunnon jäidenlähtöä? Vaikka matkan varrella jokia olikin useita, missään ei näkynyt merkkiäkään kasaantuneista jäävuorista ja ahtautuneista jäämassoista, jotka saavat veden tulvimaan uomastaan. Jäät olivat kai sulaneet paikoilleen joka ikisessä joessa jonka ylitin, - mikä oli pienoinen pettymys. Huomasin kaipaavani kunnioitusta herättävää, hieman pelottavaakin ilmiötä ja luonnonnäytelmää, jota joinakin vuosina saa seurata.

Viimeiset viikot olen ollut jatkuvasti menossa ympäri Suomea. Olen kohdannut mielenkiintoisia ihmisiä ja jakanut heidän kanssaan herkkiä ja koskettavia hetkiä. Joka paikassa minulle on tullut samanlainen tunne; kuinka samanlaisia me olemmekaan. Näennäisistä eroavaisuuksista huolimatta kipuilemme pitkälti samojen peruskysymysten kanssa. Kuinka herkkiä ja epävarmoja olentoja me olemmekaan, ja kuinka surullisen yksin usein jäämmekään omien kipujemme kanssa. Mutta miksi jäämme niin yksin? Koska peitämme sen mitä tunnemme, sillä pelkäämme niin paljon näyttää sitä mitä sisällämme tapahtuu. Niin, eiväthän kaikki sisäisen elämämme liikkeet tietenkään kuulu muille, mutta luotettavalle ja turvalliselle vastaanottajalle verhoja kannattaa kenties raottaa. Ihminen kaipaa näkijää ja kuulijaa, siitä kaipuusta emme pääse kai koskaan eroon.

Nyt tullaankin blogini varsinaiseen aiheeseen, syväjäädytettyihin tunteisiin. Kyseessä on äärimmäinen selviytymiskeino mihin ihminen joskus turvautuu yrittäessään selvitä hengissä elämänsä suurista tragedioista. Mutta jäädyttäminen ei tee hyvää ihmiselle, vaikka se hetkeksi helpottaa olo, kun ei tarvitse tuntea mitään, myöhemmin se alkaa ahdistaa. Tapaan paljon ihmisiä jotka ovat kokeneet kovia, ja osa heistä on jäädyttänyt tunteensa. Kukaan ei ole nähnyt eikä kuullut heidän hätäänsä, ei myöskään lohduttanut heitä silloin kuin he olisivat tarvinneet toista. He ovat nielleet kyyneleensä, tukahduttaneet tuskansa- ja olleet kuin aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kunnes jotain tapahtuu ja jäät alkavat sulaa. Tai jokin asia yllättäen murtaa paksun kuoren ja sysää jäät ryskyen liikkeelle.

Entä sitten kun tulee jäidenlähdön aika? Joskus jäät alkavat sulamaan itsestään, kun ei tarvitse enää kieltää eikä torjua mitään. Torjunnan tarve vähenee yleensä keski-iässä, jolloin monelle herääkin halu ja mielenkiinto tutkia itseään pintaa syvemmältä. Osaa ravistelee joku uusi kriisi tai yllättävä elämäntapahtuma, joka murtaa panssarin ja sysää jäät liikkeelle yhtäkkiä. On hienoa olla todistamassa sitä kun toinen uskaltaa vihdoin päästää irti torjunnastaan ja antaa tunteiden päästä esiin. Kun tunnelukot vihdoin avautuvat, ihminen herää kuin uudelleen henkiin. Usein ihminen samalla muuttuu entistä aidommaksi omaksi itsekseen, vaikka joku sivullinen voikin ihmetellä tapahtuvaa muutosta. Mutta vain prosessi voi muuttaa ihmistä, ei mikään muu. Kukaan ei voi pakottaa toista muuttumaan, ihminen ei voi väkisin muuttaa edes itseään, vaan muuttumiseen tarvitaan prosessi, johon elämä joskus sysää meidät kysymättä meiltä itseltämme siihen edes lupaa. Prosessia ei voi tilata, eikä aina oikein hallitakaan. Prosessi on joskus hiljainen ja huomaamaton kuin jäidenlähtö tänä keväänä, toisinaan hurja ja kiihkeä, kenties pelottavakin asia. Mutta se on myös uudistava ja uutta luova tapahtuma. Anna sen tapahtua, sillä tunteissa on myös valtavasti energiaa, jonka voi käyttää johonkin mielenkiintoiseen asiaan. Omat jääni ovat sulaneet jo aikaa sitten, senpä takia autan mielelläni muitakin jäidenlähdön aikaan. Milloin tulee sinun jäidenlähtösi aika?