Olimme eilen esiintymässä Aineen Taidemuseossa Torniossa. Paikka on todella viehättävä ja kaunis arkkitehtuurinen tila Torniojoen rannalla. Museon toisen kerroksen esiintymistila oli kaunis, avara ja valoisa. Suurista ikkunoista avautui kaunis talvinen ja luminen maisema, aurinko paistoi ja taivas oli niin sininen kuin se helmikuussa vain voi olla. Piano oli loistavassa vireessä samoin kuin säestäjämme, jonka sormet kiitivät koskettimilla kuin tuulispää. Samoin laulusolistimme upposi niin syvälle laulun sanomaan avaten sydämensä sanojen ja sävelten virrata lävitsensä niin, ettei kukaan voinut jäädä sille kylmäksi. Yleisöä oli juuri sopivasti luomaan intiimin tunnelman. Itse en ehkä ollut parhaimmillani, sillä lähdin keikalle suoraan töistä viikonlopun intensiivisen kurssin jälkeen. Mutta on hienoa huomata, ettei aina tarvitse kantaa koko esitystä yksin, kun mukana on muitakin taitavia tulkitsijoita.

Esiintymiselle ei olisi voinut olla parempaa ajankohtaa kuin juuri nyt! Museo on juuri uudistanut perusnäyttelyään ja sen teemana on nyt Passio: Kärsimys ja intohimo. Näyttelyssä on neljä pääteemaa aivan kuten antiikissa oli aikoinaan neljä passiota: halu, nautinto, pelko ja kärsimys. Niin kuin moni muukin taiteilija ja runoilija olen kirjoittanut itsekin tästä aiheesta paljon. Viime elokuussa ilmestyneen uusimman runokokoelmani teemana onkin juuri rakkaus ja kärsimys, jotka usein kulkevat käsikädessä tässä elämässä.

Passio tulee latinan sanasta patior, joka tarkoittaa tulla vaikutetuksi tai jonkun asian valtaamaksi. Suomenkielisestä sanasta intohimo puuttuu tuo kärsimystä kuvaava sana, vaikka se monessa muussa kielessä kuuluu olennaisesti asiaan. Suomen kieleen intohimo- sana on tullut vasta1800-luvulla. Silloin vielä siihen sisältyi myös kärsimyksen elementti, mutta myöhemmin sanan merkityssisältö on siirtynyt enemmän himon suuntaan. Intohimoa pursuaa nykyään joka puolelta, ja melkein kaikkeen voi suhtautua intohimoisesti; niin työn kuin taiteenkin tekemiseen. Kuka rakastaa työtään yli kaiken, kuka rakastaa jotain tiettyä liikuntamuotoja, kenellä intohimona on kauniit vaatteet, sisustaminen tai kokkaaminen. Kenellä purjehdus tai puutarhanhoito, kuka on koukussa juoksemiseen, joku toinen puolestaan virkkaamiseen. Tässä mennäänkin jo riippuvuussuhteeseen mikä saattaa liittyä intohimon kohteeseen olipa se sitten toinen ihminen tai joku tekeminen. Suomalaisten rakkauselämään kärsimys näyttää usein liittyvän hyvinkin läheisesti mustasukkaisuuden, omistushalun tai vain romanttisen kaipauksen muodossa.

Paluumatkalla meillä virisi autossa mielenkiintoinen keskustelu aiheesta. Kaipauksen ja intohimon kyllä ymmärtää, nehän kuuluvat kiinteästi romanttiseen rakkauteen, mutta entäpä mustasukkaisuus? Varsinkin silloin kun siihen ei ole edes aihetta. Itseni on vaikea ymmärtää saati hyväksyä omistavaa suhtautumista toiseen; omistamisen halu ja omistautuminen ovat täysin eri asioita. Se että sanoo: ’ Mä oon sun oma’ tai ’ Sä oot mun oma’ ei vielä tarkoita omistamista, vaan on omistautumista toiselle; sitä että rakastaa vain yhtä tiettyä henkilöä, jolle tahtoo omistaa omat tunteensa. Sen sijaan mustasukkaisuuteen liittyvä omistamisenhalu pyrkii kontrolloimaan toisen elämää ja kaventamaan hänen elämäänsä. Tällöin kyse on omasta epävarmuudesta ja heikosta itsetunnosta, sisäisistä peloista, harhakuvitelmista ja kontrollinhalusta. Pahinta on jos ihminen itse ei tunnista eikä tunnusta asiaa, vaan uskoo omiin kuvitelmiinsa. Joskus mustasukkaisuus saa sairaalloisia piirteitä, ja voi johtaa toisen kyttäämiseen, vartioimiseen ja henkiseen väkivaltaan. Vakavimmillaan mustasukkaisuuteen voi liittyä myös fyysinen väkivalta, joka voi pahimmillaan vaarantaa jopa toisen hengen. Mustasukkainen suhtautuminen entiseen rakastettuun tai ex-puolisoon voi jatkua vielä eron jälkeenkin, ja johtaa toisen vainoamiseen. Päästäkseen irti tuhoavasta suhteesta, kannattaakin hakea apua ja tukea itselleen.