Sunnuntaina 8.3. vietettiin Kansainvälistä Naistenpäivää, minkä kunniaksi   meillä oli Suhteellista- esitys. Puhuin ja lausuin runoja naisen elämän merkittävistä suhteista. Kun valmistelin esitystä, mietin tuota teemaa monelta eri kantilta. Elämä kaikkineen on hyvin suhteellista. Ihminen fyysisenä olentona saa alkunsa biologisesta suhteesta toiseen, mutta ihminen syntyy myös ja nimenomaan henkisesti suhteessa toiseen. Jo odotusaikana niin äiti kuin isäkin jo muodostavat omaa suhdettaan syntyvään lapseen. Biologisen syntymän jälkeen pienen vauvan psykologinen syntymä tapahtuu kuukausien kuluessa suhteessa häntä hoitaviin vanhempiin. Varhaisen vuorovaikutuksen laatu vaikuttaa monella tavalla, paitsi henkisesti myös fyysisesti lapsen kehitykseen. Lapsen kasvaessa hän muodostaa suhteita myös muihin ihmisiin, isovanhempiin ja sisaruksiin, muihin aikuisiin ja toisiin lapsiin. Se millaisia kiintymyssuhteita lapselle muodostuu varhaislapsuudessa luo pohjaa sille millaisia suhteita hän aikuisena rakentaa. Tuleeko lapsi vastaanotetuksi omine tarpeineen, vai ohjaako vuorovaikutusta lapsen kanssa aikuisen omat tarpeet? Onko tuo suhde omiin vanhempiin arvostava, kannustava, hyväksyvä ja rakastava?

Se miten lapsi tulee nähdyksi ja kohdatuksi lapsuudessaan, vaikuttaa myös hänen itsetuntoonsa ja minäkuvaansa. Varsinkin isä- ja äitisuhteella on suuri vaikutus omaa minuuttaan rakentavan ihmistaimen elämään. Usein tuo ensimmäinen suhde on myös hauras ja altis monenlaisille haavoille, joiden hoitamiseen tarvitaan toisinaan paitsi aikaa myös tietoista työtä. Ketään ei kuitenkaan ole tuomittu elämään yksin ilman hyviä ihmissuhteita vain lapsuuden ikävien kokemusten takia. Elämä tarjoaa meille myös korjaavia kokemuksia ja mahdollisuutta läpityöskennellä vaikeitakin asioita. Myös suhde sisaruksiin vaatii usein jossain vaiheessa omaa elämää tarkastelua. Sanotaankin, että sisarusroolit ovat varsin pysyviä, ja usein ihminen aikuisena huomaa toimivansa työyhteisössä samanlaisessa roolissa kuin alkuperäisessä perheessään.

Tärkein suhde meille on kuitenkin suhde omaan itseemme. Sillä miten itse suhtaudumme itseemme on vielä suurempi vaikutus elämäämme kuin sillä mitä muut meistä ajattelevat. Toki tuohon omaan suhtautumiseen itseemme vaikuttaa paljon juuri em. varhaislapsuuden kiintymyssuhteet. Mutta riippumatta isä ja äitisuhteesta, voimme itse työstää asioita tietoisesti kohtaamalla rehellisesti niin menneisyyden kipupisteet kuin tämän hetken haasteet. Voimme opetella arvostamaan ja rakastamaan itse itseämme, ja kannustaa itseämme eteenpäin elämässä. Hyvät ihmissuhteet voivat toki auttaa meitä tässä prosessissa.

Koska ihminen on myös ruumiillinen olento, suhde itseen pitää sisällään paitsi henkisen minämme, myös suhteen omaan kehoomme ja seksuaalisuuteen. Myös suhde rakastettuun on tärkeä osa aikuisen ihmisen elämää, olipa tuo rakastettu sitten samaa tai vastakkaista sukupuolta. Rakkaussuhteesta voisi esittää samat kysymykset kuin suhteesta omiin vanhempiin. Onko tuo suhde paitsi rakastava ja hyväksyvä, myös arvostava ja kannustava? Auttaako se meitä kasvamaan omaksi itseksemme? Voinko toteuttaa itseäni rakkaussuhteessa myös seksuaalisena olentona, kunnioittaen suhteessa niin itseäni kuin toistakin?

Olemmeko ylipäätään sinut oman kehomme kanssa? Vaikuttaa siltä, että varsinkin naiset ovat usein varsin tyytymättömiä omaan kehoonsa. Kuinka vaikea meidän onkaan hyväksyä omaa rakasta kehoamme sellaisena kuin se on. Sehän kuitenkin tekee koko ajan paljon työtä meidän eteemme. Nytkin sormet naputtavat kiltisti niitä kirjaimia joita tahdon, jalkani vievät minut paikasta toiseen, kädet tekevät päivittäin lukemattomia asioita jne. Sydän sykähtää 70- 80 kertaa minuutissa pumpaten verta yötä päivää pitääkseen yllä elämää. Aivot valvovat koko ajan kaikkea sitä mitä minussa ja kehossani ylipäätään tapahtuu. Miksi emme osaa arvostaa ja rakastaa tätä ihmeellistä järjestelmää, joka ylläpitää elämää ja mahdollistaa kaiken? Oman ruumiillisuuden ymmärtäminen sisältääkin myös kaiken suhteellisuuden, niin oman kuolevaisuuden kuin elämän rajallisuuden tajuamisen.