Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä, ja jokaisella heistä on oikeus hyvää ja arvokkaaseen kuolemaan. Siis jokaisella meistä on oikeus hyvään kuolemaan sitten kun se hetki kohdallemme tulee. Eri arvioiden mukaan kuolevista 13 000- 15 000 tarvitsi asiantuntevaa saattohoitoa, mutta vain 3000 saa sitä. Miksi näin? Hyvää saattohoitoa on eri puolilla maata saatavilla hyvin vaihtelevasti, sillä alueelliset ja paikalliset erot ovat suuria. Kehitteillä on onneksi valtakunnallinen hanke, jonka tavoitteena on turvata laadukas saattohoito kaikille sitä tarvitseville.

Mitä saattohoito sitten on? Se on kuolevan potilaan inhimillistä ja aktiivista hoitoa, mutta se ei tähtää enää sairauden parantamiseen, vaan oireiden lievittämiseen. Hyvään saattohoitoon kuuluu myös tehokas kivunlievitys, jota pitäisi käyttää nykyistä enemmän. Terhokodin johtajan ja saattohoidon johtavan asiantuntijan Juha Hännisen mukaan kyse on enemmän hoitohenkilökunnan halusta ja osaamisesta, kuin keinojen puutteesta. Tehokkaita lääkkeitä on tarjolla, mutta myös muita keinoja on käytettävissä, jos niitä vain osataan ja halutaan käyttää. Suhtautuminen kärsimykseen, sairauteen, vanhuuteen ja kuolemaan on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Muuten tehokas ja pitkälle erikoistunut nykyaikainen sairaanhoito on hyvin avuton kuoleman ja kärsimyksen kohtaamisessa. Kaikki toiminta tähtää ihmisen parantamiseen ja siinä tilanteessa, kun se ei enää ole mahdollista, monet vakavasti sairaat kokevat jäävänsä yksin elämänsä vaikeimmassa tilanteessa.

Saattohoidossa tärkeää on turvallisuus ja oikea-aikaisuus. Ihmisen on saatava luottaa siihen, että hän on hyvissä ja luotettavissa käsissä ja että kaikki mahdolliset keinot käytetään hänen olonsa helpottamiseksi. Myös tiedon saaminen on tärkeää; mitä milloinkin tapahtuu ja mitä asioille voidaan tehdä. Muutenkin raskaassa elämäntilanteessa epätietoisuus ja epävarmuus siitä mitä tapahtuu aiheuttaa vain lisää tuskaa ja ahdistusta. Saattohoitoon sisältyy myös läheisten tukeminen ja huomioonottaminen hoidon kaikissa vaiheissa. Hoitohenkilökunnan koulutuksen lisäksi tarvitaan myös muita tahoja, esim. seurakuntaa tai vapaaehtoisia toimijoita, jotka uskaltavat kulkea ihmisen rinnalla loppuun asti. Jo tälläkin hetkellä tuhannet vapaaehtoiset antavat aikaansa, turvaa ja läheisyyttä elämänsä loppuvaiheessa olevalle lähimmäiselleen. Jokainen meistä voi tehdä jotain asian hyväksi. Itse olin esiintymässä Surulla on siivet- tilaisuudessa Muhoksella, mikä on yksi paikkakunnallamme järjestettävistä Yhteisvastuukeräyksen tapahtumista. Tunnelma oli hyvin lämmin ja koskettava, kyyneleet olivat välillä niin kuulijan kuin esiintyjienkin silmissä.

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksellä kerätään siis varoja saattohoidon kehittämiseen maassamme.  Osa keräyksen tuotosta käytetään hoitohenkilökunnan ja tukihenkilöiden koulutukseen, sillä he todellakin tarvitsevat lisää tietoa asiasta. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan asennemuutosta. Kyse on myös välittämisestä ja rohkeudesta. Välitämmekö tarpeeksi siitä mitä tapahtuu? Jaksavatko hoitajat ja lääkärit ym. hoitohenkilökuntaan kuuluvat välittää jokaisesta potilaasta ja ihmisestä? Eräs väsynyt hoitaja sanoi kerran suoraan, ettei hän jaksa enää paneutua jokaiseen ihmiseen niin syvällisesti. Senkin ymmärtää, mutta niin ei pitäisi olla. Mitä meidän pitäisi nyt tehdä, että ihmiset jotka hoitavat meitä sitten kun oma hetkemme koittaa, osaavat ja jaksavat pysähtyä kohdallamme ja tehdä kaiken voitavansa olomme helpottamiseksi?