Nyt loppuvuodesta olemme saaneet seurata lahjakkaan Saara Aallon saagaa ja etenemistä englantilaisessa X-Factor laulukilpailussa. Kilpailu ratkesi eilenillalla, ja Saara sijoittui hienosti toiseksi. Sijoitus on todella komea saavutus, sillä kilpailu on ollut ankara eikä kukaan ulkomaalainen ole koskaan voittanut kyseistä kilpailua. Monen mielestä Saara onkin todellinen voittaja, sillä niin monta estettä ja vastustusta hän on matkallaan voittanut. Saara on hyvä esimerkki monesta asiasta, paitsi superlahjakkuudesta myös sisusta, rohkeudesta ja päättäväisyydestä. Mutta kyse ei ole sittenkään vain niistä tai pinnallisesta maineesta ja maallisesta menestyksestä, vaan paljon isommasta ja tärkeämmästä asiasta. Saara on monta kertaa sanonut eri yhteyksissä, että hän haluaa vain olla oma itsensä. Ja tuohon omana itsenä olemiseen liittyy tarve toteuttaa ja ilmentää omaa ainutlaatuista olemustaan tässä maailmassa. Sitä hän tekee nimenomaan laulamalla ja esiintymällä, on tehnyt jo pikkutytöstä asti.

Jokaisella meistä on tietysti ehdoton oikeus tulla omaksi itseksemme. Vaikka tämän pitäisi olla itsestään selvää, silti se ei ole sitä. Joskus käykin niin että kun ihminen löytää itsensä ja uskaltaa entistä aidommin ilmaista sitä mitä hän tuntee sisällään se herättää suurta vastustusta ja väheksyntää. On valitettavan yleistä että toiset yrittävät vastustaa sitä muutosta mikä ihmisessä tapahtuu. He voivat pilkata, mollata, syyllistää ja tehdä kaikenlaista ikävää yrittäessään nujertaa toisen saadakseen hänet pysymään ruodussa. He voivat jopa sanoa; mitä sinä yrität esittää? Tämä on varsin outoa kun ihminen yrittää epätoivoisesti tulla omaksi itsekseen, mitä hän on aina halunnut olla. Usein mollaamiseen liittyy kateus ja oma tiedostamaton kaipuu tulla arvostetuksi. Suomalaista kulttuuria onkin usein luonnehdittu häpeäkulttuuriksi ja ilmapiiriä kateelliseksi, minkä takia monen on vaikea saada ansaitsemaansa arvostusta. Toinen ryhmäilmiö on se, ettei porukasta saa erottua, ei hyvässä eikä pahassa. Kun kuuluu keskinkertaiseen kastiin, on turvassa arvostelulta, ja kuten tiedetään sivusta on hyvä huudella. Saarakin on saanut osakseen pilkkaa ja vähättelyä, eikä kaipaamaansa arvostusta ja tukea päästäkseen eteenpäin omalla tiellään. Sen takia hän päätyikin vieraaseen maahan kokeilemaan onneaan, ja kuten kaikki tiedämme mihin se jo tässä vaiheessa johti, tuo päätös oli oikea. Vieraaassa maassa hän lopultakin on tullut nähdyksi ja hyväksytyksi, omana itsenään. Kun ihminen saa tukea ja kannustusta se auttaa häntä kasvamaan vielä suuremmaksi, niin että hänessä piilevät mahdollisuudet puhkeavat kunnolla kukkaan.

Itseksi tulemiseen liittyy kiinteästi myös näkyväksi tuleminen muille. Tällä en tarkoita näkyvyyttä medioissa vaan paljon syvällisempää ja tärkeämpää asiaa. Ihmisen perustarve on tulla nähdyksi sellaisena kuin on, mutta samaan aikaan se on hyvin pelottavaa. Jotta voi tulla nähdyksi omana itsenään täytyy uskaltaa ottaa riski ja astua esiin paljaana ja avoimena, jolloin on altis myös haavoittumaan ilman suojaavia kuoria. Näkyväksi tuleminen on myös vastavuoroinen prosessi, siihen tarvitaan molempia osapuolia, sitä joka näkee ja sitä joka tulee nähdyksi. Moni on kamppaillut vuosikausia tullakseen nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin, ja sitten kun se tapahtuu se voi olla käänteentekevä hetki ihmisen elämässä.

Sisäinen kasvu ja näkyväksi tuleminen johtaa usein myös ulkoiseen elämänmuutokseen. Samalla myös ihmiset rinnalla saattavat vaihtua. Useimmiten onneksi käykin niin, että ihminen lopulta löytää ympärilleen juuri sellaisia ihmisiä, joita hän tarvitsee. Heidän seurassa hän voi olla vapaasti oma itsensä toisten hyväksyessä hänet sellaisena kuin hän on. Vihdoinkin hän on vapaa olemaan oma upea itsensä ja toteuttamaan sitä potentiaalia mitä hänessä on. Siihen meillä jokaisella on kiistämätön oikeus. Toivon Saaran esimerkin rohkaisevan kaikkia muitakin astumaan esiin varjoista ja toteuttamaan omaa olemustaan, mitä ikinä se kenenkin kohdalla sitten tarkoittaakin.